Treenisäännöt

  1. Koulutuksiin osallistuvien koirien tulee olla rokotettu Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti. Noudatamme myös Kennelliiton antidoping-sääntöjä.
  2. Poissaolosta on aina ilmoitettava, viime hetken peruutukset tekstiviestinä. Jos olet kolme kertaa poissa ilman ilmoitusta, koulutusohjaajlla on oikeus poistaa sinut treeniryhmästä.
  3. Juoksuisen nartun kanssa ei voi osallistua treeneihin. Kuunteluoppilaaksi voi toki itse tulla.
  4. Ota mukaan koiralle hihna (ei fleksiä) sekä panta, vettä, vesikuppi ja palkaksi nameja/leluja.
  5. Koira on käytettävä tarpeillaan ennen treenejä. Muista myös kunnon lämmittely ennen agilitytreenejä sekä jäähdyttely agilitytreenien jälkeen!
  6. Saavu treeneihin hyvissä ajoin, mielellään jo 10-15 minuuttia ennen ryhmäsi alkua. Agilitytreeneissä kaikki osallistuvat esteiden kantamiseen.
  7. Koirat eivät saa juosta vapaana kentällä ja jokainen on vastuussa omasta koirastaan. Mikäli koirasi saattaa olla aggressiivinen muille koirille, kerro siitä koulutusohjaajalle ja muille treeniryhmäläisille. Kenttä ei myöskään ole tarkoitettu koirien keskinäiseen leikkimiseen.
  8. Huolehdi osaltasi kentän siisteydestä ja mm. korjaa koiran jätökset roskiin.
  9. Muista POSITIIVINEN ASENNE aina koiran kanssa treenatessasi!
  10. Vakituisissa ryhmissä treenaavien tulee osallistua aktiivisesti yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja talkoisiin (vähintään kahteen tapahtumaan / talkoisiin vuodessa).