Toko

Tottelevaisuuskoulutusta voi suositella kaikille ohjaajille ja koirille rodusta riippumatta. Koulutuksessa on tarkoitus parantaa ja vahvistaa ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä, opettaa koiralle hallittua käyttäytymistä ja ohjaajalle oikeanlaista koirankäsittelytaitoa. Tottelevaisuuskokeissa testataan koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiran koulutuksen tasoa neljässä eri luokassa (ALO, AVO, VOI ja EVL). Kulloinkin voimassa olevat tottelevaisuuskokeiden säännöt löytyvät täältä.

Tottelevaisuuskoulutuksen voi leikin lomassa aloittaa jo pienen pennun kanssa harjoittelemalla esimerkiksi kontaktia ohjaajaan sekä luoksetuloa. Myös ylempien luokkien liikkeiden harjoittelun voi aloittaa melko varhain.